Joseph Kibwetere ja Credonia Mweringe

Liike Jumalan 10 käskyn palauttamiseksi

Uganda vuonna 2000: 780 uhria

Kirkko ja kuolema

Kun vuosituhat vaihtui ilman joukkoitsemurhia ja suurin osa tietokoneistakin toimi edelleen, pahanilmanlinnut näyttivät saaneen nenälleen. Mutta jo 17. maaliskuuta joukko seurakuntalaisia paloi tuhkaksi kirkkonsa mukana Ugandassa, Kanungan kylän liepeillä. Kirkon ikkunat oli peitetty levyillä ja naulattu umpeen ennen viimeistä messua ja tuleen sytyttämistä. Tulessa kuolleet 330 ihmistä kuuluivat Liike Jumalan Kymmenen Käskyn Palauttamiseksi -nimiseen lahkoon. Lahkon johtajat olivat ennustaneet maailmanlopun tulevan 31.12.1999. Kun niin ei käynyt, he ilmoittivat, että Harmagedon alkaa 17.3.2000, jolloin oikeamielisten seurakuntalaisten olisi syytä olla paikalla kirkossa, jonne myös Jeesus ja Neitsyt Maria olivat luvanneet ilmestyä.

Sanomaa kuulutettiin myös radiomainoksissa. Viikkoa ennen tulipaloa lahkon jäseniä alkoi saapua kuorma- ja linja-autojen kyydissä Ugandan muista osista. He olivat myyneet omaisuutensa ja sanoneet hyvästit ystävilleen. Odotellessaan vapahtajaansa he veisasivat tuntikausia, kunnes joku sytytti räjähdysmäisen nopeasti edenneen tulipalon.

Tulipalon jälkeen poliisi löysi kultin johtajien talojen läheltä joukkohautoja, joihin oli haudattu yhteensä 450 ruumista. Osa oli lapsia. Osa uhreista oli puukotettu tai kuristettu, mutta suurin osa myrkytettiin. Entisen jäsenen mukaan uhrien joukossa oli lahkoon liittyneiden omaisia, jotka olivat tulleet etsimään sukulaisiaan. Kultin johtajat toivottivat heidät tervetulleiksi ja tarjosivat kupin teetä vierashuoneessa. Teessä oli myrkkyä.

Kanungan kirkon tulipalossa kuolleiden määrää epäiltiin aluksi suuremmaksi ja lahkon uhrien määrän otaksuttiin nousevan jopa tuhanteen, mutta ruumiit laskemalla päädyttiin lopulta lukuun 780. Tulipalossa kuolleet paloivat tunnistamattomiksi. Lahkon johtajat ovat kadonneet jäljettömiin, mutta koska heidän hampaistaan ei ollut rekisteriä, ei tiedetä, kuolivatko he palossa.

Jeesuksen ja Neitsyt Marian nauhoitettu keskustelu

Liike Jumalan Kymmenen Käskyn Palauttamiseksi alkoi muovautua 1991, kun entinen poliitikko Joseph Kibwetere matkusti kuuntelemaan nuorta naista, joka kertoi saavansa viestejä Neitsyt Marialta. Credonia Mweringe oli nähnyt ensimmäisen näkynsä Neitsyt Mariasta vuonna 1988 ja puhunut visioistaan sen jälkeen kaikille jotka halusivat kuulla. Sitä ennen hän oli ollut kevytkenkäisen naisen maineessa oleva banaanioluen myyjä, joka entisen miehensä mukaan ei koskaan käynyt kirkossa. Joseph Kibwetere oli kohtaamisesta niin vaikuttunut, että kutsui naisen asumaan omaan kotiinsa. Kibweteren vaimo ei ollut yhtä innostunut ja syytti myöhemmin Mweringeä ja tämän seuralaisia perheensä rikkomisesta.

Joseph Kibwetere oli 1970-luvulla lupaava poliitikko Ugandan Demokraattisessa Puolueessa. Kun hänen puolueensa hävisi kiistanalaiset vaalit 1980, Kibwetere huomasi olevansa vaarassa ja pakeni Roomalaiskatolisen kirkon turviin Kabalen kaupunkiin, jossa hän toimi kirkon maallikkotyöntekijänä. Kibwetere kävi myös psykiatrisessa hoidossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, mutta hänen sanottiin jättäneen hoidon kesken. Seitsemän vuotta politiikasta luopumisen jälkeen hän nauhoitti ”Jeesuksen ja Neitsyt Marian” välisen keskustelun, jossa nämä ilmoittivat, että maailmanloppu tulee 31.12.1999.

Kibweterin koti toimi lahkon päämajana vuoteen 1994 saakka, jolloin lahko muutti uusiin tiloihin Credonia Mweringen kotiseudulle Kanungaan. Tässä vaiheessa Kibwetere oli jo eronnut vaimostaan ja saanut potkut Roomalaiskatolisesta kirkosta. Liike sai lisää arvovaltaa, kun siihen liittyivät katoliset papit Joseph Kasapurari ja Dominic Kataribabo. Kataribabo oli suorittanut teologian tutkinnon 1980-luvulla Los Angeles Loyola Marymount University’ssä, Yhdysvalloissa.

Kataribabosta tuli lahkon julkaisujen pääasiallinen kirjoittaja. Julkaisuissa kerrottiin, että Jumalan kymmentä käskyä vastaan oli rikottu, ja niitä olisi jälleen ryhdyttävä noudattamaan. Merkkinä yhteiskunnan rappiosta oli mm. se, että ”tytöt käyttävät mieluummin miesten housuja kuin pukeutuvat naisten vaatteisiin”. Käsikirjassa Ajankohtainen viesti taivaasta: tämän ajan loppu julistetaan, että

”Emme ole uskonto vaan liike, joka pyrkii tekemään ihmiset tietoiseksi siitä, että Jumalan käskyt on hylätty; ja tarjoamme mitä pitää tehdä, jotta niitä jälleen noudatettaisiin. ”
Lahkolla oli myös apokalyptinen viesti: ”Kaikki tällä planeetalla elävät, kuunnelkaa mitä sanon: kun vuosi 2000 on ohi, seuraava vuosi ei ole vuosi 2001. Seuraava sukupolvi tulee kutsumaan sitä vuodeksi Yksi. Seuraavassa sukupolvessa tulee olemaan vain muutama tai paljon ihmisiä riippuen siitä, kuinka moni katuu. - - Herra kertoi minulle, että taivaasta sataa tulta kaikkien niiden päälle, jotka eivät ole katuneet.”

Ei seksiä, saippuaa tai turhaa puhetta

Vuodesta 1994 alkaen lahko toimi yhteisönä, jonka jäsenet joutuivat luovuttamaan kaiken omaisuutensa ja alistumaan tiukkaan kuriin. Miehet ja naiset, edes naimisissa olevat, eivät saaneet tavata toisiaan muulloin kuin rukousaikana. Seksi oli kielletty, samoin turha puhuminen, jotta ei olisi rikottu käskyjä huorinteosta ja väärän todistuksen antamisesta. Jäsenet kommunikoivat keskenään elekielellä. Kuriositeettina myös saippuan käyttö oli kielletty. Herätys tunnin kestävään aamurukoukseen oli kolmelta aamuyöllä. Paastopäiviä oli kaksi viikossa eikä ulkomaailmaan saanut pitää yhteyttä.

Koska ryhmä muodostui Mwerinden saamien visioiden ympärille, se etääntyi muusta yhteiskunnasta ja Katolisesta kirkosta, jonka katsottiin rikkovan kymmentä käskyä. Yhteisön tavat - puheen välttäminen, seksuaalinen pidättyvyys, paasto ja pyhät visiot - eivät itse asiassa ole mitenkään vieraita Roomalaiskatoliselle kirkolle. Myös apokalyptinen perinne, jossa vanha maailma tuhoutuu ja Kristus palaa maanpäälle, on yhtä vanha kuin kirkko itsekin. Seuraajat, joiden arki ennen lahkoon liittymistä ei välttämättä ollut hääviä, kutsuivat Kanungua paikaksi, jossa Neitsyt Maria tulisi pelastamaan heidät ("Ishayuriro rya Maria”).

Liike Jumalan Kymmenen Käskyn Palauttamiseksi oli vain yksi lukuisista, samalla tavoin hengellisiin ilmoituksiin perustuvista yhteisöistä Ugandassa, jota ovat runnelleet köyhyyden lisäksi väkivaltaiset diktaattorit, sissiliikkeet ja aids. Yksi näistä yhteisöistä oli 41-vuotiaan Wilson Busharan Viimeinen varoitus -niminen lahko, johon ei päässyt jäseneksi, jos ei myynyt koko omaisuuttaan ja antanut rahojaan profeetalle. Koska asema lahkossa ja myös tuleva taivasosuus riippui lahjoitusten määrästä, jäsenet varastivat karjaa naapureiltaan. Miehiä kehotettiin vaihtamaan vanha vaimonsa uuteen Busharan valitsemaan naiseen, joista osa oli alaikäisiä. Busharalla itsellään oli yhdeksän vaimoa. Myös Busharan lahkon mailta löytyi ruumiita, tosin ”vain” 24.

Kaksi skenaariota joukkomurhan syistä

Kun luvattua maailmanloppua ja oikeauskoisten pelastusta ei tullut 31.12.1999, Joseph Kibwetere ja Credonia Mweringe ilmoittivat aluksi, että juttu tapahtuisikin jonakin päivänä vuoden 2000 aikana. Hartaimmat uskovat tyytyivät uuteen ilmoitukseen, mutta ilmeisesti monet menettivät luottamuksensa Mwerinden profetioihin ja vaativat lahkoon sijoittamiaan rahoja takaisin. Vaatimukset loivat kriisin, joka uhkasi koko ryhmän olemassaoloa. Sen jälkeisistä tapahtumista ei tiedetä tarpeeksi, mutta voidaan esittää kaksi skenaariota.

Ensinnäkin on mahdollista, että lahkon varat oli jo käytetty rakennuksiin ja yhteisön toiminnan rahoittamiseen. Johtajilla ei ollut käteistä, joka olisi riittänyt kaikille lähtijöille. Luopioiden avoin joukkolähtö olisi repinyt ryhmän palasiksi ja uhannut vakavasti hajottaa koko yhteisön, mikä olisi merkinnyt johtajien elämäntyön tuhoa. Tässä vaiheessa johtajat saattoivat tehdä päätöksen, että ainoa mahdollisuus on murhata luopiot ja päättää liikkeen tie uskollisten joukkokuolemaan. He ilmoittivat uuden päivämäärän, 17.3.2000. Kun aika koitti, myös omiin visioihinsa uskovat johtajat kuolivat tulipalossa.

Tämän skenaarion tapahtumakulku muistuttaa Auringon Temppelin vaiheita ennen vuoden 1994 joukkomurhaa. Uhreja olisi siis ollut kolmenlaisia: ne jotka tiesivät joukkoitsemurhasta (vähemmistö); ne jotka odottivat pääsevänsä Taivaaseen mutta eivät tienneet kuinka se kävisi; ja ”luopiot”, jotka murhattiin jo ennen tulipaloa.

Toisessa skenaariossa Mwerinde ja Kibwetere ovat huijareita, jotka eivät koskaan todella uskoneetkaan visioihinsa tai (mikä on todennäköisempää) olivat menettäneet uskonsa. Kuuden vuoden aikana keräämänsä varat he olisivat piilottaneet johonkin kätköön odottamaan sopivaa ajankohtaa. Mutta huijaussuunnitelman aikataulu petti, kun niin monet vaativat rahojaan takaisin toteutumattoman ennustuksen takia. Heillä oli kuitenkin valtaa manipuloida pieni uskollisten ryhmä tappamaan ”luopiot” salaa sekä julkisuudelta että seurakunnan enemmistöltä. Peittääkseen jälkensä he (ja kenties pari muuta johtoryhmään kuuluvaa) tuhosivat loputkin ryhmästä siten, että kaikki ajattelisivat myös johtajien kuolleen.

Sellaista peiteoperaatiota olisi helpottanut jäsenten luottamus johtajiinsa, tarpeettoman puhumisen kieltäminen (jolloin ei myöskään kyselty kadonneista jäsenistä) ja ryhmän yleinen eristyneisyys ympäröivästä yhteiskunnasta.

Ugandan viranomaiset epäilivät johtajien paenneen ja etsintäkuuluttivat kuusi johtoryhmään kuuluvaa jäsentä. Näistä ei kuitenkaan ole löytynyt jälkeäkään, mikä viittaa ensimmäisen skenaarion toteutumiseen: köyhässä maassa pieni kultti tuskin pystyi keräämään niin paljon varoja, että sen johtajat olisivat voineet laskelmoida pystyvänsä piileskelemään loputtomiin.

Linkkejä

© Pekka Lähteenaro www.lahteenaro.net