Jim Jones

Kansan Temppeli, Jonestown 1978

1978: yli 900 kuollutta

Kansan Temppeli (People's Temple)

Kyseenalaista kunniaa olla kaikkien tuhoisien lahkojen perikuva kantaa amerikkalainen Kansan Temppeli -lahko. Perustaja Jim (James Warren) Jones syntyi köyhään työläisperheeseen Indianassa 1931 ja kasvoi pienestä pitäen inhoamaan rikkaita ja etuoikeutettuja. 50-luvulla hän esiintyi Indianapolisissa helluntailaistyyppisenä saarnaajana ja uskolla parantajana, jonka puheissa yhdistyivät vaatimukset sosiaalisesta ja rotujen välisestä tasa-arvosta, kommunistinen ideologia ja apokalyptiset visiot maailmanlopusta. Hän hyväksyi seurakuntaansa sekä mustia että valkoisia, mikä oli siihen aikaan radikaalia. Pastori Jones otti mallia mustan saarnaajan Father M.J. Divinen Peace Mission of American - liikkeestä ja alkoi muovata yhteisöstään eräänlaista suurperhettä, jossa hän itse oli ”Isä” (tai ”Isi” = ”Dad”). Kansan Temppeli ei tarjonnut ainoastaan hengellistä turvaa vaan toimi aktiivisena sosiaalisena liikkeenä, joka perusti vanhainkoteja, avasi ilmaisen ravintolan nälkäisten ruokkimiseksi, pyöritti eräänlaista sosiaalitoimistoa ja ajoi julkisesti rotujen välistä tasa-arvoa.

Yhdysvallat oli Jones’n mukaan Ilmestyskirjan Babylon, jossa rikkaat sortivat köyhiä, erityisesti mustia. Jones väitti, että tämä Babylon tuhoutuisi ydinsodassa. Miehen ideat herättivät vastustusta vanhoillisessa Indianapolisissa, ja vuonna 1965 hän siirtyi kannattajineen Ukiahiin, Kaliforniaan. Siellä kirkko alkoi vetää puoleensa hippejä, sosiaalisista kysymyksistä kiinnostuneita akateemikkoja, fundamentalistikristittyjä, poliittisia aktivisteja, kadun asukkeja, rikollisia ja vanhuksia, joista jokaisella oli omat syynsä innostua Jonesin yhteisöstä. Jones perusti syrjäytyneille nuorille ”hoitokoteja”, joissa asukkaat oppivat elämään yhteisöelämää Kansan Temppelin kommuunissa.

Kansan Temppelin suosio oli korkeimmillaan 70-luvun puolivälissä, jolloin liikkeessä oli noin kolme tuhatta jäsentä. Tiukka yhteisö tarjosi jäsenilleen turvaa ja tarkoituksen elämälle, mutta sillä oli myös synkät puolensa. Yhteisön jäsenien odotettiin antavan yhtä hyvin kaiken aikansa kuin omaisuutensakin sen käyttöön. Jos he uskalsivat uhmata tai arvostella Jones’a tai suunnittelivat luopumista, Temppelin henkilökunta järjesti ”katharsiksen”: kokouksen, jossa osanottajat saivat määrätä rangaistukset rikkureille. Usein näitä hakattiin ja nöyryytettiin seurakunnan edessä. Jäseniä kehotettiin ilmiantamaan toisiaan vääränlaisesta ajattelusta. Lapset erotettiin vanhemmistaan ja puolisot yritettiin vieraannuttaa toisistaan. Jones itse järjesti dramaattisia esityksiä, jossa hän ”paransi syöpiä”, löi seuraajiaan ”kuolleiksi” ja herätti taas henkiin sekä esitti ajatuksienlukijaa kertomalla yksityiskohtaisia seikkoja jäsenien elämästä (tiedot oli tongittu roskiksista ym.). Biseksuaali Jones käytti sukupuoliyhteyttä sekä ihmisten ilahduttamiseen että nöyryyttämiseen.

Vaikka Temppeli teki kaikkensa estääkseen kerran yhteisöön hyväksyttyjä lähtemästä, vuosien varrella yhteisöstä erosi joukko ihmisiä, joista jotkut arvostelivat julkisesti lahkon toimintaa. Vastustus oli kuitenkin hajanaista kunnes Al ja Jean Mills, jotka olivat kuuluneet lahkon johtoryhmään ja eronneet valtakiistan takia vuonna 1975, kokosivat entisistä jäsenistä ryhmän nimeltä Concerned Relatives (”Huolestuneet Sukulaiset”). Ryhmä onnistui heittämään paljon kielteistä julkisuutta Temppelin ylle ja siten paradoksaalisesti antoi vauhtia vainoharhaisen Jones’n suunnitelmalle muuttaa seuraajineen pois Yhdysvalloista.

Joukkomurha Jonestownissa

Vuonna 1977 Jones ja tuhatkunta kannattajaa muuttivat Etelä-Amerikkaan Guyanaan, jonne Kansan Temppeli oli jo jonkin aikaa rakentanut eristynyttä viidakkokylää, Jonestownia, ”turvapaikaksi” jäsenilleen. Eristyksissä kultin huonot puolet kärjistyivät: Jones kehitteli uskomuksen taivaaseen ottamisesta (Translation), jossa hän seuraajineen kuolisi yhdessä ja siirtyisi toiselle planeetalle autuaisiin oloihin. Samalla hän alkoi järjestää joukkoitsemurhaharjoituksia testatakseen seuraajiensa uskollisuutta.

Vastustajat kutsuivat Jonestownia vankileiriksi ja onnistuivat puhumaan kongressin jäsenen Leo Ryanin sekä joukon lehtimiehiä mukaan matkalle Jonestowniin tutkimaan mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia. Concerned Relatives -ryhmä uskoi, että vierailu tarjoaisi pettyneille ihmisille tilaisuuden lähteä pois kultista ja saisi Jim Jones'n lopulta menettämään johtajan asemansa. Marraskuun 17. päivä 1978 Ryan ja ärhäkät reportterit saapuivat Jonestowniin, jossa heitä odotti tervetuliaisjuhla musiikin ja hyvän ruoan merkeissä. Mutta kesken juhlan he saivat viestin, jossa pyydettiin apua poispääsemiseksi. Seuraavana päivänä Ryanin seurue alkoi järjestellä lähtöä yhdessä 18 temppelin jäsenen kanssa. ”Minä olen epäonnistunut”, Jones’n kuultiin mutisevan lakimiehelleen, ”Minä elän väkeni eteen koska he tarvitsevat minua. Mutta aina kun he lähtevät, he kertovat valheita tästä paikasta.”

Kun Ryanin seurue ja poislähtijät saapuivat Port Kaituman lentokentälle, he joutuivat väijytykseen. Ryan, kolme lehtimiestä ja yksi luopioista kuoli. Yksitoista muuta loukkaantui. Jonestownissa Jones kertoi kannattajilleen, joista yksi nauhoitti hänen puheensa, etteivät he enää voisi selvitä yhteisönä: ”Jos emme voi elää rauhassa, kuolkaamme rauhassa”.

Muutamia tunteja myöhemmin alkoi ”vallankumouksellinen itsemurha”: pastori Jones määräsi seuraajansa juomaan virvoitusjuomacoctailin, joka oli terästetty syanidilla ja rauhoittavilla lääkkeillä. Lapset kuolivat ensin; äidit kantoivat vauvansa myrkkyastian luo ja ruiskuttivat sekoituksen näiden suuhun lääkeruiskulla. Aikuiset olivat vuorossa seuraavana. Useimmat kuolivat myrkkyyn, jonka osa joutui ottamaan pakon edessä. Vartijat ampuivat pakoon yrittäneet. Lopulta viidakkokylässä makasi yli yhdeksänsataa kultin uhria, Jones itse näiden joukossa.

Kirjallisuutta ja linkkejä

© Pekka Lähteenaro www.lahteenaro.net